Matkalle Islantiin
Matkalle Islantiin
Matkailu on Islannin toiseksi tärkein elinkeino. Se ei silti vielä tarkoita sitä, että saari kuhisisi turisteja. Islantiin pääsee lentämällä kaikkina viikonpäivinä muiden pohjoismaiden kautta. Icelandair lentoyhtiö järjestää suoria lentoja Helsingistä Keflavikiin kesäkuukausina joinakin viikonpäivinä. Kesäaikaan on mahdollista myös seilata Bergenistä Norjasta vuorolaivalla. Useat eri matkatoimistot järjestävät matkoja Suomesta Islantiin.
Liikkuminen
Islannissa linja-autoliikenne on hyvin järjestetty, samoin sisäinen lentoliikenne. Rautateitä maassa ei ole. Vestmannasaarille pääsee joko vuorolaivalla tai lentokoneella. Aikataulut löytyvät kotisivuilta www.nat.is. Linja-autolla matkustaja voi hankkia itselleen "Bussi-passin", jonka voi saada eri pituisiksi aikajaksoiksi: viikoksi, kahdeksi, kolemksi tai neljäksi viikoksi, ja matkustaa sillä ilman rajoituksia.
Autovuokraamoja on paljon ja hinnat vaihtelevat hieman riippuen sopimusehdoista. Auton voi varata etukäteen tai paikan päällä. Islantilaiset maantiet ovat vaihtelevia, eivätkä kaikki tiet ole aina auki. Lisätietoja: www.nat.is.
Islantilaiset matkatoimistot järjestävät runsaasti kiertomatkoja Reykjavikista eri kohteisiin. Ne voivat olla muutaman tunnin tai parin päivän mittaisia. Jos haluaa käydä tutustumassa aution sisämaan luonnonihmeisiin, on turvallisinta liittyä matkatoimistojen retkikuntiin ja nauttia oppaiden asiantuntemuksesta.
Patikoimaan pääsee oppaiden johdolla monissa paikoissa. Islantilaiset ulkoilmayhdistykset Śtivist( www.utivist.is) ja Feršafélag Ķsland (www.fi.is) järjestävät mielenkiintoisia retkiä. Merkittyjä vaellusreittejä on paljon ja niistä on olemassa karttoja ja esitteitä.
Ratsastamaan pääsee joka puolella Islantia. Halukkaat voivat valita parin tunnin ratsastuksen tai tehdä parin päivän hevossafarin oppaiden johdolla. Lisätietoja: www.nat.is
Merelle pääsee useista paikoista ja monilla paikkakunnilla järjestetään retkiä matkailijoille. Valaankatseluretket ovat tulleet viime vuosina hyvin suosituiksi. Myös joillekin rannikon asumattomille saarille tehdään retkiä. Lisätietoja: www.nat.is
Jäätiköille järjestetään seikkailumatkoja lumikelkoille ja telaketjuautoilla, ja sellaiselle onkin parasta lähteä kokeneen oppaan johdolla. Myös patikkamatkoja jäätikölle on tarjolla.
Majoittuminen
Majoittumismahdollisuudet vaihtelevat hienoista hotelleista kotien vierashuoneisiin. Kesäaikaan on mahdollisuus telttailla, majoittua retkeilymajoihin tai maataloihin, joissa on sekä mökkejä että huoneita vuokrattavana. Yöpyminen on hyvä varata ennakkoon, sillä seuraavaan majapaikkaan voi olla maaseudulla kymmenien kilometrien matka. Joitakin B&B paikkojakin löytyy.
Suurlähetystössä on saatavilla yöpymismahdollisuuksia koskevia esitteitä, kuten Icelandic Farm Holidays, Hostelling in Iceland ja Accommodation in Iceland
Matkaoppaita
Vastakohtien Islanti/Sigurbjörg Įrnadóttir, Jouko Parviainen. - Yliopistopaino, 1994.
Island - resehandbok till sagornas och vulkanernas ö/Eric Karlsson. - Spectra,1990.
Tietoa
saat matkatoimistoista ja kirjastoista. Myös Islannin suurlähetystöstä on saatavissa monipuolista matkailuun liittyvää materiaalia. Sitä voi piipahtaa hakemassa osoitteessa Pohjoisesplanadi 27 C tai soittaa (09-612 2460), jos et pääse käymään.
Tietoa paikan päällä
saa kaupunkien ja kuntien matkailutoimistoista. Reykjavikin keskustassa on informaatiopiste, jonne on koottuna kaikki saatavilla oleva Islannin matkailuun liittyvä tieto. Siellä voi paitsi hankkia lähempiä tietoja eri kohteista myös vaihtaa rahaa. Osoite: Ašalstręti 2, 101 Reykjavķk, puh. +354-562 3045, sähköposti: tourinfo@tourinfo.is.


