Amerikan löytyminen
Leifur Eirķksson purjehti Amerikkaan 500 vuotta ennen Kolumbusta

Asutettuaan 800-luvulla Islannin, läntisten viikinkien muuttoliike jatkui pohjoiseen ja monet islantilaiset muuttivat Eerik Punaisen johdolla Grönlantiin. Sieltä käsin taas tehtiin matkoja pitemmälle länteen. Eerik Punaisen poika, Islannissa syntynyt Leifur Eirķksson, myös Leifur Onnekkaaksi kutsuttu, astui miehineen noin vuonna 1000 ensimmäisenä eurooppalaisena Pohjois-Amerikan mantereen kamaralle, 500 vuotta ennen Kolumbusta.
Leifur Eiriksson sai tietää lännessä olevasta maasta erään toisen islantilaisen, Bjarni Herjólfssonin eksyttyä merellä ja purjehdittua liikaa länteen. Bjarni ei ollut halukas rantautumaan vaan palasi Grönlantiin. Hänen kertomustensa innostama Leifur kokosi miehistön ja purjehti tarkemmin tutkimaan Bjarnin kertomusten todenperäisyyttä. Leifur miehineen löysi maan ja he menivät maihin Pohjois-Amerikan itärannikolla paikassa, jolle he antoivat nimeksi Helluland (Baffin Island). Myöhemmin he purjehtivat rannikkoa pitkin kauas etelään päin ja viettivät kuukausia paikassa, jolle antoivat nimeksi Vķnland, Viininmaa. Leifur palasi miehineen takaisin Grönlantiin. Kun tarinat uudesta maasta levisivät, useat islantilaiset ja grönlantilaiset purjehtivat tämän jälkeen Viininmaahan, heidän joukossaan oli myös naisia, päämääränään pysyvän asutuksen perustaminen. Viininmaan asuttaminen kuitenkin epäonnistui ja maahanmuuttajat palasivat muutaman vuoden jälkeen takaisin koteihinsa.
Kokemukset kulkivat suullisena perintönä, kunnes ne kirjoitettiin muistiin saagoihin, joista Viinimaan saaga ja Grönlantilaisten saaga kertovat näistä matkoista. Yleinen käsitys siitä, miksi Viininmaan löytyminen ei aiheuttanut laajempaa innostusta maailmaa laajasti valloittaneiden pohjoisten viikinkien keskuudessa, on että, löytö tapahtui niin myöhään suhteessa viikinkien valloitusretkien huippuaikaan: innostus uusien maiden valloitukseen jo oli laantumassa.
Kertomukset matkoista kulkeutuivat islantilaisten pyhiinvaeltajien mukana myös Paavin kartanoon vatikaaniin ja munkkien tiedetään kirjoittaneen niistä erikoisimmat muistiin. Ensimmäinen nimeltä tunnettu eurooppalainen nainen, joka asui Amerikassa on islantilainen Gušrķšur Žorbjarnardóttir. Hän teki palattuaan pyhiinvaellusmatkan Roomaan ja hänen kokemuksensa voidaan ajatella kirjatun munkkien käsikirjoituksiin.
Vuonna 2000 juhlittiin Leifur Eirķkssonin vuotta sekä Islannissa, Kanadassa että Pohjois-Amerikassa. Juhlallisuuksiin liittyen islantilainen viikinkilaiva "Ķslendingur" purjehti Leifur Eirķkssonin reitin. Laiva kulki Reykjavķkista Grönlantiin ja New Foundlandiin.


