Islanninlammaskoira
Islanninlammaskoira on pohjoismainen paimenkoira, joka vietiin Islantiin muiden kotieläinten joukossa saaren asuttamisen yhteydessä yli tuhat vuotta sitten. Koiran vaiheet ovat moninaiset ja välillä se on ollut katoamassa kokonaan. Hyvien ominaisuuksiensa ansiosta se on ollut korvaamaton lampaiden hoidossa Islannin laajoissa erämaissa. Aitausta ei laidunalueiden ympärille tehty ennen kuin viime vuosisadalla. 1700-luvulla islanninlammaskoiraa katsottiin olleen kolmea eri tyyppiä: vaalea paimenkoira, jolla oli hyvin tiheä turkki, korkeajalkainen metsästykseen käytetty koira sekä kääpiökoira. 1800-luvun puolessa välissä islantilaisten koirien lukumäärä putosi 25 000 sta 10 000 een, sillä koirien katsottiin tartuttavan ihmiseen matoja. 1900-luvun vaihteessa puhtaita islanninlammaskoiria löytyi enää eristyneimmiltä maatiloilta, sillä maahan oli tuotu paljon koiria muualta. 1901 koirien tuonti kiellettiin. Islanninlammaskoira hyväksyttiin omaksi rodukseen Tanskassa 1892 ja The English Kennel Club kirjasi sen sukutauluihin 1905. Islannissa lammaskoiran järjestelmällinen kasvatus aloitettiin 1967 ja Islannin Kennel eli Hundaręktafélag Ķslands perustettiin 1969.
Islanninlammaskoira on pystykorvainen ja sillä on lempeä, usein jopa hymyilevä ilme. Karva on joko pitkä ja tiheä tai lyhyt (harjamainen). Se on hyvin vettä hylkivä. Koiralle on ominaista haukku, jolla se tervehtii. Se on ystävällinen, iloinen, utelias ja peloton. Päävärit ovat keltainen, vaalea ruskea, harmaa ja musta, joita aina seuraa valkeita laikkuja.
Suomessa Islannin lammaskoiria on toista sataa ja täällä toimii Islanninkoira yhdistys: Islanninkoirat Islandshundarna ry.
Ķslanninlammaskoirasta kertova lähdeteos: "Ķslenski fjįrhundur-Der Islandhund-The Icelandic Sheepdog" (ISBN 9979-892-09-9) on luettavissa suurlähetystössä. Se sisältää laajan katsauksen Islanninkoiran kasvatukseen ja esim. nimistöön saksan ja englanninkielisine käännöksineen.
