Islantilainen joulu

Saagojen saarella pukit kiusaavat ja maahiset muuttavat

Islannissa joulu ja uusivuosi ovat huima sekoitus totta ja tarua. Kodeissa vierailee peräti 13 joulupukkia ja vuoden vaihteessa roihuavat kokot. Silloin maahiset ja haltijat vaihtavat asuinsijojaan.

"Stekkjastaur ensinnä saapui jäykkänä kuin raita. Navetassa metelöi ja ahdisteli lampaita. Maitoa se niiltä tahtoi, mutta pian into laski kun jäykkäjalan tämän mahallensa pukki puski."

Näin kuvasi 1932 runoilija Jóhannes úr Kötlum Lampaanhätistelijää, jonka tulo 12. joulukuuta aloittaa islantilaisen joulunajan.

Stekkjarstaur on ensimmäinen kaikkiaan kolmestatoista joulupukista, jotka peräkkäisinä päivinä vuorollaan laskeutuvat vuorilta ja asettuvat taloksi. Jouluaattona saapuu näistä viimeinen, Kertasníkir eli Kynttilänpihistäjä.

Joulun jälkeen pukit taas palaavat kotiinsa siten, että Lampaanhätistelijä häipyy joulupäivänä ja Kynttilänpihistäjä loppiaisena.

Veijareita ja varkaita

Joulupukkien koti on siintävien vuorien suuressa luolassa, jossa viihtyvät vain peikot ja jätit. Siellä pitävät majaapeikkoäiti Grýla ja peikkoisä Leppalúði. Grýla häärii puuropatansa ääressä, mutta Leppalúði viihtyy paremmin pahnan pohjalla.

Islantilaiset pukit pysyttelevät ihmisiltä näkymättömissä. Ikkunantirkistelijä vahtii ollaanko talossa kilttejä, Ovennuuhkija haistaa ruoan jo kaukaa ja kuikkii ovenraosta, mistä hän pääsisi sitä maistamaan.

Useimmat pukit, kuten niiden nimetkin paljastavat ovat taipuvaisia kiusantekoon ja pelotteluun. Ovenpaiskija läimäyttelee ovia, kun väki nukkuu. Makkarankähveltäjä vohkii taloista nakit ja lenkit. Lihankoukkaaja taas nostelee lampaanpotkat pitkällä kepillään savupiipun kautta. Kauhannuolija puolestaan mielii puuroa. Padannuolija kaapii ruoantähteitä ja Rahkanhamuajan tapana on ahmia itsensä täyteen ja nukahtaa rahkatynnyrin viereen.

Islantilainen pukkiperinne on pitkä. Sitä on selvittänyt erityisesti Árni Björnsson, joka väitteli kansantarinoista tohtoriksi 1995. Hänen yli 800-sivuinen kirjansa Saga Daganna kuvaa myös joulun ja uudenvuoden viettoa.

Räyhääjät pehmenneet

Viime vuosisadalla pukkeja tunnettiin lähes 80 ja ne kuvattiin usein pahansuoviksi jättiläisiksi. Niiden äiti Grýla kiersi kyliä keräämässä isoon säkkiin tuhmia lapsia, jotka hän popsi jouluruoaksi. Grýlan seurassa viihtyi jättikokoinen joulukissa, joka toisinaan heittäytyi ilkeäksi. Tällöin se sieppasi niitä, jotka eivät olleet saaneet joululahjaksi yhtään uutta vaatepartta.

Nykyisin joulupukit ovat olemukseltaan aiempaa ihmismäisempiä ja vaatetukseltaan kansanomaisempia. Tosin tukka ja parta hapsottavat ja päässä on piippalakki. Asuna ovat paikatut, harmaat, ruskeat tai mustat housut ja puserot tai palttoot.

Kolmeksitoista pukkien määrä kutistui 1800-luvun puolivälissä, jolloin muualle Pohjolaan ja Amerikkaan alkoi syntyä käsitys yhdestä joulupukista ja tontuista, nisseistä. Kun 1920-luvulla punanuttuinen pukki ilmestyi Islannissakin joulumainoksiin, velmupukit olivat lähellä joutua syrjäytetyiksi.

Islantilaiset pukit ja tuttu pukkimme ovat eläneet rinnakkain joulutapahtumissa. Punapukuisenakin pukilla on ollut islantilaiset tavat: se on käytökseltään riehakkaampi kuin pönäkkä ja lupsakka Disney –hahmo.

Toisaalta Islannin pukit ovat joutuneet antamaan joulumenolle periksi. Ne tuovat kilteille lapsille pikku lahjoja. Illalla ikkunalle pannaan kenkä, johon pukki jättää esimerkiksi makeisen, lelun tai värikynän. Jos lapsi on ollut tuhma, kenkä saattaa olla tyhjä tai siellä on peruna.

Maahisetkin pehmenneet

Vuodenvaihteessa näkymätön ja näkyvä maailma kohtaavat Islannissa. Uudenvuodenaattona lehmätkin voivat puhua ja hylkeet nousta maihin. Maahiset ja haltijat lähtevät liikkeelle kansan joukkoon. Kun yöllä juhlitaan kokkojen ympärillä on vaikea sanoa, kuka on ihminen, kuka maahinen.

Uudenvuoden tulet ovat leimahtaneet monella Euroopan rannikolla, mutta vankimmin perinnettä ovat vaalineet islantilaiset. Tätä nykyä kokot sytytetään juuri ennen puolta yötä. Hetken päästä räiskyvät tuhannet ilotulitusraketit mustalla taivaalla. Islantilaisilla lienee maailmanennätus: ilotulitulitteita ammutaan puolen tunnin aikana 200 tonnia eli yli 30 miljoonan markan edestä – keskimäärin runsaat 100 markkaa asukasta kohti!

Henkimaailman olennot kuuluvat islantilaisten elämään yhtälailla kuin ilotulitusraketit, tietokoneet, kännykät ja muut nykyajan vempaimet. Islantilaiset ovat taikauskoisempia kuin muut eurooppalaiset kansat.

"Kerran kaikkivaltias Jumala tuli tervehtimään Aatamia ja Eevaa sekä näiden lapsia. Kiireiltään Eeva ei ollut ennättänyt pestä kaikkia kersojaan ja hän piilotti pesemättömät muksunsa isä Jumalalta. Silloin jumala sanoi, että tästä lähtien näitä lapsia ei ihmissilmä näe." Näin useimmat islantilaiset kuvaavat henkiolentojen syntyneen.

Näkyvä ja näkymätön rinnakkain

Näkymätön maailma on ollut olemassa yhtä kauan kuin ihmissukukin. Henkimaailman asukit mainitaan jo islantilaisten vanhimmissa kirjoituksessa. Kun parlamentti Althing kokoontui ensi kerran vuonna 930, saarelaiset saivat ensimmäiset lakinsa.Niissäkin henkiolennot otettiin huomioon: esimerkiksi laivan veistetty keulakuva piti ottaa alas ennen kuin maa saatiin näkyviin. Muutoin maan suojelijat, maahiset, olisivat vihastuneet.

Vanhoissa asiakirjoissa kerrotaan, että maahiset, islanniksi huldufólk, tulivat seuraavina viikinkien aasajumalten jälkeen. Näin maahisilla oli jumalista valtaa, ja ne määräsivät ennen kaikkea vuodentulosta ja sadosta.

Haltija, islanniksi álfur, on taas sukua latinan albus-sanalle, joka merkitsee valkoista tai valoisaa. Haltijoita on sekä hyviä että huonoja. Pahansuovat haltijat yrittävät varastaa ihmislapsia. Harvinaisempaa on, että ne yrittävät houkutella luokseen täysikasvuisen ihmisen.

Kun haltijan onnistui ryöstää lapsi, se antoi tilalle häijyn ukon, joka oli jollain keinoin kutistettu lapsen kokoiseksi. Lapsi vaihdettiin erityisesti silloin, kun siitä ei ollut pidetty tarpeeksi huolta tai se oli jätetty yksin pitkäksi aikaa.

Haltijoiden ja maahisten ilkityöt ovat onneksi harvinaisempia kuin hyvät teot. Kun haltija ottaa jonkun suojelukseensa, se antaa tälle myös hellyyttä ja rakkautta. Keskiajan romanttisimmat tarinat hehkuttavat maahisten ja ihmisten välistä sammumatonta rakkautta. Monta kertomusta on syntynyt haltijoista ja ihmisistä, jotka riutuivat suruun, kun eivät voineet saada toisiaan.

Kielletyt paikat

Maahiset ja haltijat etsivät uuden kodin loppiaisena. Tällöin ne muuttavat johonkin taloon, ulkorakennukseen tai jonkin kiven alle. Asunnonvaihtajia pääsee jopa jututtamaan, jos sattuu olemaan oikeaan aikaan tien risteyksessä.

Eräät sanovat näkevänsä henkiolentoja. Heihin kuuluu Erla Stefánsdóttir, jonka piirtämiä karttoja maaahisten asuinpaikoista on julkaissut muun muassa Hafnafjörðurinn kaupunki. Erlan mukaan maahisia on muutaman sentin kääpiöistä aina ihmisen kokoisiin olentoihin. Ne ovat pukeutuneet värikkäisiin vaatteisiin ja niiden asumukset muistuttavat talojamme.

• Muualla saatte kävellä, mutta älkää menkö tuolle kivelle, saatta maalaistalon isäntä sanoa vieraalleen. Kiven alaa asuu maahisia, eivätkä ne pidä kotirauhan häiritsijöistä.

Islannissa on lukematon määrä tällaisia "kiellettyjä" paikkoja: niityn nurkkaa ei koskaan saa leikata, tiettyä kiveä ei tohdi siirtää tai lampaita pitää tietyllä laitumella. Onpa kokonaisia maatiloja, joilla saa asua vain esimerkiksi pari vuotta kerrallaan.

Kieltoja on rikottu varomattomuutta tai tahallisesti. Rikkojaa rangaistaan sitä ankarammin, mitä vakavampi rikkomus on. Lampaita saattaa kadota tämän laumasta, rikkoja katkaisee jalkansa tai pahimmassa tapauksessa menettää henkensä. Onnettomuuksista on tuhat ja yksi tarinaa.

Kivi käänsi tien

1980-luvulla rakennettiin Vesturlandin valtatietä aivan Reykjavíkin lähistöllä. Suunnitellulla tiellä oli suuri kivi, joka tietyti piti siirrettämän pois.

Kun traktorit jyräsivät kohti kiveä, kummalliset vastoinkäymiset alkoivat: työkaluja särkyi ja työkoneet rupesivat reistailemaan. Ne saattoivat rikkoutua pienimmästäkin syystä. Koitti aika, jolloin kivi oli suistettava tieltä. Nyt rikkoutui puskutraktori. Tällöin insinöörit antoivat periksi: kivi päätettiin jättää rauhaan. Tämän jälkeen lakkasivat onnettomuudetkin.

Vesturlandin väylä kulkee muuten suorana, mutta tekee mutkan yhden suuren kiven kohdalla. Siellä on maahisten koti.

Ihminen lakkasi kunnioittamasta luontoa, kun hän hylkäsi maahiset. Sen tuloksena on onnettomuus seurannut toistaan. Ajatuksen esitti Yrjö Kokko 1950 ilmestyneessä kirjassaan Laulujoutsen. Ovatko islantilaiset vielä oikealla tiellä? Kauanko he pystyvät pitämään suhteensa henkimaailmaan.

PERINTEITÄ PERHEEN PARISSA

Islantilaiset valmistautuvat jouluviettoon aatonaattona, jolloin vietetään pyhän Thorlaukurin päivää pyhimykseksi julistetun katolisen piispan muistona. Tällöin leivotaan, siivotaan ja kuusi kannetaan sisään. Kaupat ovat auki aina puoleen yöhön saakka jouluostoksia varten. Illallisena nautitaan hapatettua ja keitettyä rauskua – ainoan kerran koko vuonna.

Joulukoristeet ripustetaan seinille ja ikkunoihin, joulukortit kiinnitetään näkyville. Jouluvalot kiertävät talojen räystäitä ja rappuja. Myös haudoille viedään valosarjoja tai kynttilöitä.

Jouluaatto vietetään perheen parissa. Joululahjat kasataan kuusen alle, ja ne jaetaan aterian jälkeen. Jouluna syödään tavallisimmin savustettua lammasta perunoiden, herneiden ja punakaalin kera. Yhä useammin riekko, poro tai savustettu porsaanselkä kuuluvat juhlapöytään. Lahjojen joukossa on monesti kirja, johon varsinkin varttuneemmat syventyvät jouluyönä.

Joulupäivänä vieraillaan sukulaisten luona, kuten Tapaninakin. Tarjolla on kymmeniä lajeja leivonnaisia, Tapanin iltana moni pukeutuu parhaisiinsa ja suunnistaa ravintolaan tai yökerhoon, jotka ovat auki aamutunneille.

*****

Ylläolevan artikkelin ovat kirjoittaneet: Jouko Parviainen ja Sigurbjörg Arnadóttir. Se on julkaistu aikaisemmin Pirkka-lehden joulunumerossa, 12/97

Kuvitus on Selma Jónsdóttirin käsialaa ja kuvat on julkaistu islantilaisen kustantajan, Snerraútgáfan luvalla.

Árni Björnssonin tohtorinväitöskirjasta Saga daganna on tehty lyhennetty englanninkielinen versio High Days and Holidays in Iceland. - Reykjavík, Mál og Menning, 1995

Islantilaisesta joulunvietosta englanniksi.